Sopertelua

Hahmolomakkeet ja urakortit

Uudessa Warhammerissa käytetään paperista hahmolomaketta, jota pitää täyttää kynällä! Onneksi kynää ei sentään tarvita kuin sessioiden välillä, kun kokemusta käytetään parantamaan hahmoa. Hahmolomakkeesta ilmenee hahmon taidot, ominaisuudet varusteet yms. Kaikkea perinteistä siis.

Hahmolomakkeen lisäksi joka hahmolla on sen nykyisen ammatin tai uran mukainen urakortti. Urakortista ilmenee uran mukaiset kyvyt, taidot, perusstance ja se mihin kokemusta voi käyttää (kohdassa advances). Näiden lisäksi korteissa on reunoissa slotteja taktiikoille, maineille tai fokusoitumisille. Jollain uralla voi olla esimerkiksi kaksi taktiikkaslottia jne. Näihin slotteihin lisätään kortteja, joilla saa lisäetua heittoihin, kun niitä käyttää.

Hahmot saavat koska tahansa vaihtaa uraa käyttämällä kokemusta, mutta uran loppuun kulkemisesta on myös etua: hahmo saa pitää aikaisemman uransa erikoisjutut (esimerkiksi lisäosan ratcatcher saa pitää koiransa) ja uudelle uralle siirtyminen on halvempaa kokemuksen puolesta. Hahmo saa vaihtaa uraa mihin tahansa, mutta mitä enemmän uusi ura on edellisen kaltainen, sitä vähemmän pisteitä se maksaa. Tottakai hahmon pitää myös täyttää uuden uran perusvaatimukset, että sille pääsee. Esimerkiksi noidanmetsästäjäksi pääsee vain, jos hahmo on aiemmin ollut zealot tai hänellä on kaksi pysyvää mielenterveysongelmaa. Varsin Warhammeria siis.

Urakortit on selkeitä ja hyvännäköisiä. Ainoa huono puoli on mielestäni se, että on olemassa vielä erikseen pieni pahvikortti, jossa on sen uran erikoisominaisuus. Ehkä sille tekstille ei ollut sitten tilaa tuossa kortilla?

Progress tracker

Pelin yksi mielenkiintoisimpia ja varmasti tulevaisuudessa varastetuimpia ideoita (ainakin itse aion pölliä tämän johonkin peliin) on progress tracker. Se on samoista palasista kuin stance meter rakennettava laattajono, jossa tietyillä laatoilla on erityistä merkitystä. Jonoon laitetaan sitten markerit, jotka liikkuvat jonkin sovitun jutun mukaan. Sitä voi käyttää esimerkiksi mallintamaan tilannetta, jossa hahmot jäljittävät jotain henkilöä kaupungista. Aina, kun he pääsevät eteenpäin tutkimuksissa, liikkuu heidän marker kohti päätyä. Aina, kun he viivyttelevät turhissa kohdissa, liikkuu jäljitettävän marker. Jäljitettävän marker lähtee edempää ja jos se pääsee päähän asti, pääsee jäljitettävä lopullisesti hahmoja pakoon. Jos hahmojen marker saa toisen markerin kiinni, saavat he myös jäljitettävän kiinni. Sekaan voi laittaa merkittävämpiä välikohtia, joissa jäljitettävä esimerkiksi pääsee johonkin piiloon ja jäljitys vaikeutuu yms.

Varsin potentiaalinen työkalu siis, mutta sen käytöstä annetaan ehkä turhan vähän esimerkkejä peliohjeissa. En myöskään pidä sen kasaamisesta.

Edellinen viesti oli aika pintapuolinen raapaisu peliin. Kirjoitan tähän vähän tarkempaa analyysia:

Noppapoolit

Warhammerin noppapoolit koostuvat seuraavista nopista:

• siniset kahdeksansivuiset, hahmon ominaisuuksista riippuvat nopat
• violetit kahdeksansivuiset, haastenopat
• valkoiset kuusisivuiset, onninopat
• mustat kuusisivuiset, epäonninopat
• keltaiset kuusisivuiset, erikoistumisnopat
• vihreät kymmensivuiset, conservative-nopat
• punaiset kymmensivuiset, reckless-nopat

Siniset ja violetit nopat ovat ihan selkeitä. Hahmo saa ominaisuuden arvon verran sinisiä (esimerkiksi lyödessä voimasta) ja 0-4 haastenoppaa. Taistelussa haastenoppia oli pääsääntöisesti aina yksi ja pahemmilla vastuksilla kaksi tai kolme. Pelaajat saivat korvata sinisiä noppia stancensa mukaisilla nopilla (esimerkiksi peikonsurmaaja-kääpiö korvasi aina kaikki mahdolliset noppansa niin monella punaisella kuin oli sillä hetkellä reckless-puolella, kohta lisää stancesta). Lyhyessä pelissä tuolla ei ollut vielä mitään vaikutusta, mutta voin kuvitella, että vähän haastavammissa ja pidemmissä haasteissa voisi pelaajat miettiä tarkemmin käyttävätkö he noita noppia. Niiden hyöty on mahdollisesti suuri (mm. tuplaonnistumiset), mutta riski haitallisiin sivuvaikutuksiin on aina olemassa. Nämä ovat mielestäni tosi toimivia.

Keltaisia noppia hahmot saavat heittoihinsa 0-3, jos heillä on sopivaa kykyä (esimerkiksi ballistic skill ampuessa). Näissä nopissa vain yksi sivu on tyhjä ja muilla sivuilla on kaikkea hyödyllistä. Ne kuvaavat hyvin sitä, että asiansa osaava hahmo on myös hyvä siinä mitä tekee.

Valkoiset ja mustat nopat ovat pelinjohtajan pelivaraa. Näitä voi hyvin jakaa olosuhteista ja hahmon taktikoinnista (“Saat yhden valkoisen vielä siitä, että olet suojassa”). Pelaajat voivat myös ostaa valkoisia noppia fortune pointeilla (PJ:n jakamia pisteitä) heittoonsa. Näidenkin käyttöön varmasti oppii ennen pitkää. Mutapaska-Warhammerin PJ:t jakavat varmasti mustia noppia roppakaupalla (“saat yhden kupasta, yhden siitä, että ryömit paskassa jne.”)

Pelissä ei siis yleensä heitetä vastakkain, vaan heittävän pelaajaan pooliin lisätään mustia ja violetteja noppia vaikeuttamaan heittoa. Heitoista haetaan kirveitä, joita miekat vähentää ja Sigmarin kotkia, joita pääkallot vähentää. Jos noppapoolista jää jäljelle yksikin kirves, onnistuu hahmo siinä mitä hän yrittikin. Kotkat ja pääkallot voivat aiheuttaa hyviä tai huonoja sivuvaikutuksia. Näiden lisäksi nopista voi tulla kaaoksen tähti (jotain mahdollisesti tosi ikävää, etenkin loitsuissa), kaksihäntäinen komeetta (positiivista ekstraa), tippa (lisää väsymistä) tai tiimalasi (kuluttaa aikaa). Näillä tuloksilla voi keksiä kaikennäköisiä tarinankerronnallisia lisäjuttuja peliin (hahmo onnistui, koska olosuhteet suosivat tai koska on vaan niin ammattimainen, mutta olosuhteet aiheuttivat vähän harmia jne.)

Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen noppapoolista ja toimintakorttien kanssa ne onkin ehkä pelin parasta antia.

Toimintakortit

Pelissä käytetään kohtauksissa erilaisia toimintakortteja (action cards), joista pääosa on taisteluun liittyviä kortteja. Useimmat ovat lähitaisteluhyökkäyksiä, kaukohyökkäyksiä tai erilaisia puolustautumistapoja, mutta mukana on myös kortteja joilla voi esimerkiksi kannustaa muita hahmoja. Kaikilta hahmoilta löytyvät peruskortit, joihin kuuluvat väistöt, torjunnat ja hyökkäykset. Näiden lisäksi pelaaja voi ostaa hahmolle sopivia erikoiskortteja, jos hahmo täyttää niihin kuuluvat kriteerit. Testiseikkailussa kääpiöllä oli troll feller strike ja double strike sekä tievahdilla execution shot.

Kaikki toimintakortit ovat kaksipuolisia: toinen puoli on punainen ja toinen vihreä. Punaista käytetään, kun hahmo on reckless-stancella ja vihreää conservativella. Monissa korteissa molemmat puolet ovat samanlaisia, mutta joissain korteissa eri puolilla on erilaisia vaikutuksia. Tulimaagilla voi esimerkiksi tuliloitsujen vaikutukset olla hurjempia reckless-puolella.

Korteissa saa aina perustuloksen saamalla edes yhden kirveen, mutta kotkilla ja useammilla kirveillä voi saada jotain lisäkivaa. Hahmo voi myös onnistua vaikkapa peruslyönnissä, mutta pääkallojen määrä aiheuttaa inhottavia lisävaikutuksia.

Joillakin korteilla on olemassa “latausaika”, joka tarkoittaa sitä, että käytettäessä jotain voimakasta korttia, tulee siihen päälle esimerkiksi neljä markeria. Jokaisen vuoronsa jälkeen pelaaja poistaa kaikista korteistaan yhden latausmarkerin. Voimakkaita kortteja tulee siis käyttää harkiten. Pelaaja voi myös poistaa fortune pointeilla näistä latausmarkereita. Kaikki eivät välttämättä pidä tällaisesta resurssipelleilystä, mutta ainakin minusta se toimii selkeällä yhdellä toimintatavallaan paremmin kuin D&D:n erikoisvoimat .

Stance

Stance on aika jännä keksintö. Kaikilla hahmoilla on ylemmässä kuvassa näkyvän stance meterin kaltainen härpäke. Joillain hahmoilla on enemmän vihreitä nakkuloita ja joillain enemmän punaisia. Kohtauksien alussa hahmot ovat neutraalissa stancessa ja jokaisen oman vuoronsa alussa he saavat siirtyä yhden mihin tahansa suuntaan (peikonsurmaaja voi rauhoittua tai liikkua vielä nemmän reckless-suuntaan). Jos markkeri on kahden verran neutraalista reckless-suuntaan, voi pelaaja korvata heitoissaan kaksi sinistä noppaa punaisilla. Kaiken pelillisen puolen lisäksi tämä voi myös antaa jotain ROOLIpelaamiselle.

Seuraavassa osassa sellaisia juttuja, joista en pelkästään pitänyt.

Fantasy Flight Gamesin roinaläjä ilmestyi hieman ennen Jeesuksen syntymäpäivää herättäen kiihkoa aina niin suvaitsevaisten roolipelaajien porukoissa. Suomessa peli ei ole herättänyt ihmeempiä keskusteluita, mutta Amerikan ihmemaassa peli tuomittiin lauta- ja korttipeliksi sekä harrastuksen halventajaksi ennen kuin kukaan oli peliä edes oikeasti nähnyt. Tunnetusti hulluna ihmisenä päätin ottaa tästä pelistä selvää rpg.netin foorumien vihaviestien seasta. Olin lopulta niin vakuuttunut, kun tietoa alkoi pelistä hiljakseen tippua, että päätin ostaa pelin, kunhan se ilmestyisi Fantsun hyllylle. Tuon massiivisen sadan euron paukun päätin rahoittaa omatuntoni puolesta myymällä pelihyllystä turhat pelit pois, vaikka sille ei työssäkäyvänä ollutkaan taloudellista tarvetta.

Ensivaikutelmat

Muutama viikko sitten sain raahattua Fantsusta reppuun juuri ja juuri mahtuvan laatikon Porvoon kartanooni. Kyttyräselkäisten palvelijoiden valaistessa soihduin kammiota uskaltauduin avaamaan tämän harrastuksen turmelijaksi ennakkoon julistetun peliboksin. Pelko ei ole aiheeton: saattaisihan minusta tulla kortti- tai lautapelaaja tai joku muu kammottava olento.

Laatikosta paljastui neljä pehmeäkantista kirjaa ja pahvisälää, joka oli laadultaan tyypillistä FFG-kamaa. Minun piti enää selvittää oliko tämä roinaläjä Arkham Horror -väännös pyhästä roolipelistä vai kenties ihan oikea peli. Miten tällainen pahvilaattoja sisältävä sekasotku voisi olla ihan oikea ja aito peli? Laatikosta löytyi useita pakkoja kortteja sekä erilaisia pahvimarkereita ja erikoiset nopat edellämainittujen kirjojen lisäksi. Ohjeiden mukaan tavaraaon kolmelle pelaajalle, mutta tarvittaessa onnistuu isommallakin porukalla.

Roolipeli vai ei?

Puritaanien suureksi pettymykseksi Warhammer onkin ihan oikea roolipeli. Se korvaa kirjoista selattavat taulukot ja sääntötarkistukset korteilla. Kortit sisältävät kaikki erilaiset hahmojen erikoistemput (esimerkiksi torjumisen, hurmaamisen tai erikoislyönnit), loitsut, rukoukset, haavat, erilaiset tila-kortit (pökertynyt jne.) yms. Korttien ainoa huono puoli on niiden hukkaan menemisen riskissä. Niiden tekstiä ei ole missään kirjassa, eli hukkunut tärkeä kortti on vähän voi voi.

Korttien lisäksi pelissä on muutamia kokeilevampia juttuja kuten erikoiset nopat (niistä lisää kohta), ryhmän oma lomake, hahmojen stance (reckless tai conservative) ja progress tracker (jolla voi mitata aloitejärjestystä tai käyttää vaikka takaa-ajossa). Näistä osa voi tuntua oudoilta tai turhilta lisäyksiltä, mutta niitä kaikkia on kuitenkin mietitty ja niissä on monessakin sitä hyvää Warhammer-fiilistä.

Warhammerissa käytetään eri värisiä noppia, joissa numerot on korvattu tyhjillä sivuilla ja erilaisilla symboleilla: kirveet tarkoittavat onnistumisia, joita miekat vähentävät jne. Nopanheitossa nopat kerätään taidoista ja ominaisuuksista ja lisätään vastuksen mukaan vaikeuttavat nopat sekä olosuhteista tulevat nopat. Ominaisuusnoppia voi korvata stancen mukaisilla nopilla riippuen siitä haluaako tehdä jotain huolella vai räväkästi. Näissä nopissa on suuremmat hyödyt, mutta niissä on myös mahdollisia haittapuolia (reckless-nopissa voi tulla väsymystä tai conservativessa voi onnistua, mutta se kuluttaa aikaa).

Pelitesti

Viime viikon lauantaina kokoonnuimme testaamaan peliä. Mukaan oli eksynyt myös yksi Warhammer-veteraani, joka loi kivasti perspektiiviä ja paineita pelin kannalta. Testiseikkailuksi olin valinnut FFG:n virallisen demoseikkailun A Day Late  a Shilling Short, joka osoittautui varsin onnettomaksi. Onnistui se sentään esittelemään pelin perusjutut. Seikkailu jakautuin kahteen osaan, joista ensimmäinen oli taistelupainotteinen ja jakautui kolmeen näytökseen, joiden välissä hahmot pystyivät aina hieman paikkailemaan itseään tai tekemään muuta huoltoa. Tämä kolmeen näytökseen jako on pelin ehdottama malli seikkailujen kohtauksille. Toinen osa oli vähän väkinäinen neuvotteluosio, joka esitteli progress trackerin, jolle keksimme paljon järkevämpääkin käyttöä.

Pelissä käytettiin valmishahmoja ja pääsimme ohittamaan varmastikin varsin mieluisan, mutta huhujen mukaan aikaavievän pistepohjaisen hahmonluonnin. Veteraani pelasi tievahtia (tai miten tuon roadwardenin nyt suomentaisikaan), miespelaaja pelasi kääpiö-peikonsurmaajaa ja kolmas pelaaja pelasi haltialähettilästä. Pelaajat saivat eteensä pahvisen hahmolätkän, paperisen pienen hahmolomakkeen (johon tehdään merkintöjä vain hahmonkehityksessä) sekä pieniä pahvimarkereita muun muassa stancelle ja hahmoa esittävän pahviukkelin.

Noppasysteemi osoittautui varsin toimivaksi ja luontevaksi aika äkkiäkin. Nopanheitto oli kivaa ja noppien lukeminen aika nopeaa ja selkeää (aina haetaan samanlaisia tuloksia, oli kyseessä sitten taistelu tai neuvottelu tai hiiviskely tai mikä tahansa). Taistelussa käytetty abstrakti etäisyyksien mittaus ei ollut ihan luonteva, mutta voittaa aina ruutupohjaisen D&D-hyppelyn ja flänkit minun silmissäni. Tätäkään ei ole kuitenkaan pakko käyttää. Neuvotteluosio oli tarinan kannalta aika tyhmä, mutta se meni onneksi äkkiä ohi.

Pelaajat pitivät systeemistä ja veteraanikin oli varovaisen innostunut pelistä. Itse annan sille 4½ tähteä viidestä. Peli toimii ja kaikki on kaunista. Kirjat ei ole ihan niin hyvin organisoitu kuin ne voisi olla, mutta ne on kirjoitettu erittäin hyvin. Kaikkea ei tule käytettyä varmasti joskus tulevaisuudessa tästä työkalupakista, mutta ne loput työkalut on erittäin hyviä.